Tuottavuus

Tuottavuudesta huolehtiminen on työ- ja talouselämässä vakiokalustoa. Klassisessa määritelmässä talouskasvu syntyy tuottavuuden kasvusta. Monesti tätä kasvua haetaan väkeä vähentämällä. Palkansaajapuolella nähdään hyvän työelämän itsessään ruokkivan tuottavuutta, kun järjestelyt pelaa ja väki jaksaa painaa. Kansantaloudellisesti tuottavuutemme on liian harvan yrityksen varassa. Tähän ei auta vakiotoimi laittaa väkeä pihalle. On tietysti aloja, joilla kysyntä vähenee ja on väistämätöntä työnkin väheneminen. Tuottavassa taloudessa taas syntyisi uusia työpaikkoja, joihin sijoittua. Palkkavetoinen talous ei kasva ilman palkansaajien ostovoiman turvaamista.

Tuottavuutta kasvatetaan investoinneilla ja innovaatioilla, eli koulutuksella. Valitettavasti tämä potentiaali on kokenut talouden säästöillä kolhuja. Voisi nähdä, että pitkässä juoksussa nämä säästöt eivät ole kannatettavia. Työn- ja kouluttautumisen yhdistäminen on tökkinyt maassa lähes aina ja mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalampaa se on. Koulutus on pääomaa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Vihreällä siirtymällä ajatellaan löytyvän nopea väylä uuden kasvun pariin. Tässäkin kannattaisi pitää jäitä hatussa. Kuten maailmalta näkee, on ala lapsenkengissä. Pienen maan ei kannata juosta umpihankeen vaan seurata rauhassa mihin kannattaa sijoittaa. Ja onko maassa ja maahan edes kykyä sijoittaa. Innovaatioita on kaikenkokoisia. Tarvitaan myös pääomia ja kysyntää. Kumpaakaan ei ole, eikä tule Suomen kaltaisella verotuspolitiikalla. Suomessa kuluttajien verotus on huippuluokkaa eikä aatemaailmat tunnut kehittyvän siihen suuntaan, että kansakin saisi vaurastua. Varsinkin kun osa kansasta huolehtii enemmän muiden rahoista kuin omistaan. Tuottavuutta voidaan parantaa myös yritysten verotuksella, että jäisi rahaa investoida. Verotus ei saa olla tuottavuuden este. Verotuksella luodaan investointi ja terve kulutusympäristö. Suomessa tervettä tuntuu olevan vain verojen lisääminen ja leikkaaminen, sen jälkeen lisätään menoja ja ollaan aloituspisteessä.