Sähkön hintapiikit

Hintapiikkejä ajetaan tuottajien ja heidän etujärjestöjen kielenkäytössä uudeksi normaaliksi. Vallitseva tilanne, kyllä, mutta täysin itse rakennettu älyttömillä poliittisilla linjauksilla, valtion taannoisilla tuilla, utopistisella maailmankatsomuksella ja kyvyllä siirtää kyselemättä hintoihin kaikki oikut. Kyse ei ole ominaisuudesta, vaan kyse on edelleen poikkeamasta.

Nykyään ei elellä ilman sähköä ja yritystoiminnassa hinnan ennakoitavuus on olennaista, perusoletus kehittyneessä yhteiskunnassa. Väkisin sisään ajettu tuuli- ja aurinkosähkö tuotannonmuutoksineen kuormittaa verkkoa ja kuluttajia. Puhdas energiantuotanto on tietenkin tavoitetila, mutta ei nyt sentään niin, että rakennetaan uusia ongelmia. Tuottajat ovat haistaneet bisneksen ja tuotantoahan on tullut.

Kun kulutusta on ja sää ei suosi, ollaan tilanteessa, jossa tuotanto ei jousta kysyntään nähden. Joustokapasiteetin tarve on ilmeinen ja hinta melkoinen, tilanne, johon on johtanut ideologian ohjaama energiapolitiikka, jossa pitkäjänteisyys on unohdettu.

Taakkaa ohjataan kuluttajalle lisämaksuin ja lisätukiin perustuvaa joustovoimaa kaavaillaan. Pragmaattista ajattelua ei tue ketju, jossa energiapolitiikkaa ohjaa aivan muut seikat kuin järki ja maltti. Halpaa ja puhasta piti tulla, tuli hinnanvaihtelut, tehomaksut ja kysyntäjousto. Kehitysmaa menoa. Ei kehittyneen teollisuusvaltion.

Pidemmälle aikavälille pitää hakea ratkaisut, joissa painetta ei siirry kuultajille ja kaavaillut tuotantotuet ei ole vääristäviä. Unohtamatta pidemmän aikavälin ennustettavuutta. Kaavailtua 800 megawatin tarvetta ei saa perustaa tuotantopiikikkäälle tuotantosuunnalle. Datakeskus- ja vetyhuumassa olisi syytä alkaa valtiollisesti ohjata heidän energianhankintaansa, omalla kustannuksella tapahtuvaksi, ei sotkemalla kuluttajien lompakoita tähän ralliin. Vaikka ainakin paperilla vihreät ratkaisut ovat hyvin sähköintensiivisiä ja ne ajavat sisään uutta sähköntuotantoa, ei kuluttaja saa olla se, joka maksaa välivaiheessa itsensä kipeäksi.