PervoiluaOAJ puheenjohtaja pitää koulumaailman “pervoilu” mainintaa ikävänä. Totta, sana herättää tunteita ja se lienee tarkoituskin. Sanoja ikävämpiä ovat ongelmat kouluissa. Ongelmia on opettajilla ja oppilailla. Opettajat ovat aikuisia ja voisi olettaa olevan oppilaita paremmat mahdollisuudet hakea apua ja tunnistaa oireitaan. Kenenkään ei pidä uupua tärkeässä työssään. Oppilaat jakautuvat herkästi heihin, jotka jaksaa ja pärjää ja sitten heihin, jotka eivät jaksa. Olisiko ongelmiin ollut syytä puuttua aikaisemmin. Kouluissa pidetään kaikenlaisia keskusteluja vähän jo kehityskeskustelutyyliin ja päivähoidossa tehdään kasvatussuunnitelmia. Tehdäänkö niitä tekemisen ilosta vai miksi käsistä lipsuu jo varhain ongelmien aiheuttajia? Missä määrin jätetään vaatimatta vastuuta vanhemmilta? Nykyään on tapana hakea ongelmiin vastausta kaukaa, jos murrosikäisellä on ikään kuuluvia normaaleja tunnetiloja, niin eihän syynä voi olla murrosikä, vaan vähintään syntymä väärään sukupuoleen. Pervoilu- heitto on koettu opettajien taholta ikävänä. Eihän heitä tässä kukaan syytä mistään. He toteuttavat lakeja ja opetusohjelmia ja siellä sitä epäonnistumista sitten onkin. Digi ja elämykset olivat taikasana. Metsään meni. Kouluista tehtiin ”tehtaita” ja avokonttoreita. Metsään meni. Mutta mitään ei myönnetä. Tiedän faktana, että opettajakunnassakin on asioista monenlaisia näkemyksiä. Fakta on sekin, että liian äänekkäät nykymenon kritisoijat saadaan kyllä pitämään suunsa kiinni. Opettajakunnassakin. Paluuta perusasioihin ja rauhalliseen järjestäytymiseen voidaan suunnata, vaikka on uusiakin tapoja oppia ja opettaa. Yhteiskunnassa ristiriitaisia ajatuksia herättävät arvot ja käsitteet on työnnetty kouluihin puoliväkisin, aikuisten toimesta. Vessat ei saa olla vessoja, vaan Unisex. Yksityisyyttä ei ole. Monella tytöllä alkaa yläasteella kuukautiset, vessarauha olisi varmasti miellyttävä. Kirkkoretkelle osallistuville ilmoitetaan etukäteen laulettavat laulut, ettei vaan mainita mitään kristillistä. Kirkkoretkellä? Tässä aikuiset tyrkyttää omia ideologioitaan, en usko sen palvelevan lapsien ja nuorten kasvattamista, eikä tasa-arvoa. Kaikelle on kyllä aikansa myöhemmin. Pervoilullekin. |