Viisi pilaria puolustukseenKansalle todistellaan, miksi Suomeen ei kannata hyökätä. Vaikka Venäjä Natojäsenyyden vuoksi lisää mm Leningradin sotilaspiirin vahvuutta, eivät ne ole varsinaisesti vielä uhka. Uhka on todellinen voima, joka ylittäisi rajamme, huolimatta siitä kuinka kalliiksi se hyökkääjälle kävisi. Puolustuksemme pilarit ovat kokonaisturvallisuus kriisitilanteessa, asevelvollisuus, Nato jäsenyys, teknologia ja aluepuolustus. Totta on, että näiden avulla, kaiken toimiessa kustannus tulijalle on korkea, mutta onko sekään riittävä. Naapurimme arvaamattomuus on käsittämättömällä tasolla. Puolustuskykymme on mittakaavassamme korkea. Heikkoutemme on silti maamme kapeus, kaikki on helposti saavutettavissa iskujen kohteeksi. Meillä ei ole varaa perääntyä 100 kilometriä ja syödä tulijan voimaa. Samaan aikaan en ole ollenkaan niin vakuuttunut, että kaikki yhteiskunnassa olisivat valmiita kantamaan vastuutaan. Yleisesti puolustustahto on kova, mutta kuinka paljon kokonaisturvallisuus vaarantuu, jos osa onkin vain maahan tulleita vapaamatkustajia. Kuinka hyvin olemme varautuneet siihen, että Venäjän taistelutaktiikka on iskeä kauppoihin, kouluihin, lastentarhoihin, terveysasemiin, Sairaaloihin ja tietysti veden- ja energian jakeluun? Sillä nimenomaan mahdollisessa konfliktissa Lidlit, Prismat ja Cittarit on kohteita lapsien ohella. Sodan todellisuus tulisi olemaan kaiken täydellinen hävitys siviileiltä, ei taistelu rintamalinjoilla. Tätä sietää pohtia. Tiivis inframme on pullasorsa naapurin ohjus tai Drone parvelle. Uhka voi olla teoriaa, mutta todennäköisyys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremman menestyksen Venäjän annetaan Ukrainassa ottaa. |