Vastine Voitto Kari, Tietoni uistelusta

 

Voitto Kari ( Munapirtistä?) kirjoitti 5.8 Ankkurissa minulle vastineen koskien vetouistelua. Kiitos vain ”tietoaukkojeni” paikkaamisesta 15 vuotta vanhoilla tiedoilla. Kari toteaa isänmaassamme olevan läänikohtaisen viehekalastusluvan, olen siitä tietoinen. Luvalla saa ”uistella” yhdellä vavalla ja uistimella, sekä painouistimella, mutta uistelukin on muuttunut sitten entisaikojen. Uistelijoiden välineistöä kuulee joskus ihmeteltävän, ” Ennen sitä vain soudettiin paikasta toiseen ja siimakin kietaistiin ukkovarpaan ympärille ja kalaa sen kuin tuli”. Ajat ovat hieman muuttuneet, vetouistelu usealla vavalla tai syvätakiloin ei ole Karin minulle tarjoilemaa ”perheveneilyä”. Sille on eri aika ja kelit. Keväinen tai syksyinen meri vaaroineen ei sellainen ole.

 

Olin kirjoituksessani maininnut luvan lunastaneiden lukumääriä. Tietoni on peräisin Kaakkois-Suomen TE-keskuksen Kalatalousyksikön sivuilta, jotka on päivitetty 7.3.2007. Vapaa-ajan kalastajia kokonaisuudessaan ilmoitetaan vuonna 2006 olleen 1,8 miljoonaa. Luvussa on mukana onkijat ja pilkkijät, eli myös ne, jotka eivät viehekorttia tarvitse. Luvut ovat RKTL:n kyselytutkimuksen perusteella laskettuja, kysely lähetettiin 6000 kotitaloudelle. Kalatalouden keskusliiton luvut olivat samansuuntaisia kuin mainitsemani ja MMM ilmoittaa vuosittain lunastettavan noin 75 000 viehekalastusmaksuun perustuvaa vuosilupaa ja reilut 30 000 viikon lupaa. Uskoisin edellä mainittujen vastaavan tietojen oikeellisuudesta, käsitän tekstien perusteella tietojen olevan maankattavia. Uudenmaan TE-keskukselta en lukuja löytänyt.

 

En jaksa muistaa kaikkia kalastuslakiin tulleita muutoksia (en toimi enää ammattimaisesti alalla), itse olen lain aikoinaan tenttinyt Valtion kalatalousoppilaitoksessa opiskellessani, mutta oliko Voitto Karin 1994 lukuihin sisältynyt henkilöitä, jotka eivät enää lupaa tarvitse. Karilla ei ole ”tositetta” siitä että kaikki kalastajat eivät lupia lunasta, tositetta ei minullakaan ole, mutta tavattuani satoja ammatti- sekä vapaa-ajan kalastajia eripuolella maata, totean käsitykseni olevan vain realistinen. Sama käsitys on usealla alalla ammatikseen toimivalla. Aina löytyy vapaamatkustajia oli sitten kyse kalastus- tai tv luvista, itseltäni löytyy molemmat.

 

Kalastus, metsästys ja tieasiat ovat isänmaassamme asia, joista jokaisella on olemassa jonkinlainen, omasta mielestä oikea mielipide, jos niihin ottaa kantaa saa varautua useimmiten jonkinlaiseen ryöpytykseen. Uudistan edelleen mielipiteeni siitä, että eteläisen rannikkomme vetouistelijat sekä osakaskunnat matkailuun jne liittyvin sidosryhmin voisivat hyötyä suuresti, jos joskus saataisiin aikaiseksi kalastusalue, jossa esim. vetouistelu olisi mahdollista laajemmalla alueella yhdellä luvalla. Samalla tehtäisiin käyttöön pohjautuva laajempi käyttö- ja hoitosuunnitelma.