Keskussairaalan kyttäyspolitiikka

Rahojen riittävyys terveydenhuoltoon on merkittävin haaste tulevaisuudessa. Ammattitaitoisen hoitohenkilöstön saatavuus huolestuttaa. Istuessani oman kotikuntani tarkastuslautakunnassa, olen muiden jäsenten tavoin ihmetellyt sairaanhoidosta aiheutuvia kuluja ja lisälaskuja. Sairaanhoitopiiriltä tipahtelee laskua ja lisälaskua, huolimatta säästötalkoista. Oma haasteensa on, että suurinosa kuluista muodostunee palkkakustannuksista. Vaikka kuinka muusta leikkaa, ei kokonaisuus juurikaan muutu.

 

Yleensä asiaa penkoessa hukkuu vyyhteen, josta ei ota selkoa kukaan. Viimekädessä kyselijälle todetaan, että se nyt vaan maksaa ja sairaat on hoidettava. Tuoreessa muistissa on, miten Helsingin kaupunginjohtajalle Pajuselle kävi kun hän yritti isolla lapiolla kaivaa kustannuksien syitä esille, Pajunen sai suoraan sanottuna turpiinsa.

 

Sairaat on hoidettava, sehän on selvää. Jokainen meistä vaatii sairastuessaan parasta mahdollista hoitoa ja heti. Tietenkin. Sairaanhoitopiiri on kuntien välissä ihan oma linnakkeensa, huolimatta. Poliittinen edustus shp:n päättävissäelimissä on lähinnä edustuksellinen, sen olemassaoloon viittaamalla saa kyselijät hiljaiseksi, ”onhan teillä edustus” vaikuttakaa sen kautta.

 

Nyt Kotkan keskussairaalan johdossa on otettu viimein tiukka linja, ei tosin kustannuksien säästämisessä, potilashoidon kehittämisessä tai työhyvinvoinnin lisäämisessä, vaan kyttäämisessä.

 

Sairaalaan on palkattu henkilö kyttäämään työntekijöiden tupakkitaukoja. En ymmärrä miten tämä parantaa sairaanhoitohenkilökunnan työssä jaksamista tai ”tuottavuutta”, puhumattakaan kustannustehokkuudesta. Hoitotyö ei ole katkaistavissa olevaa kellon mukaan tehtävää työtä. Tauot ja tauon paikat määräytyvät varmasti joustavasti ja uskon jokaisella hoitotyötä tekevällä olevan ammatillista moraalia, jotta hommat hoituvat. Jos eivät, on sairaalassa muiden työpaikkaorganisaatioiden mukaisesti oma linjaorganisaatio. Pajusen kohtaloa uhmaten, totean, että mikään nykypäivän työpaikka ei voi toimia kyttäämisperiaatteella. Luulen myös, että rahalle olisi parempaakin käyttöä sairaalassa.