Palkalla pitää pärjätä

Kansan suussa elää edelleen erään pankkimiehen sanoma: ”Kaunis ajatus, että palkalla pitäisi voida elää”. Sitä sen enempää enää ruotimatta, on selvää, että veronmaksajien verot eivät palkan oheisina sosiaalitukina hyödytä juurikaan ketään, hetken lämpöä. Verojen tarkoitus ei ole paisuttaa pankkipösöjä tai isojen ketjujen voittoja.

Talous- ja sosiaalipolitiikka on päättäjien puheissa sitä, että nostetaan veroja ja otetaan ”maksukykyisiltä”. Ainakin tietyissä väreissä. Työllisyyttä ja kannustinloukkuja purkaa palkka, jolla pärjää. Ei voi olla niin, että päätöksillä vaan korotetaan elinkustannuksia vihreyden tai ties minkä nimissä ja lisätään tulonsiirtoja. Varsinkin vaalien alla päättäjiksi pyrkivien on vaikeaa sanoa, että on karsittava menoja ja lisättävä työllisyyttä. Minä kun en ole ehdokkaana, voin sanoa, että työtä tarkoituksellisesti karttavia on pakotettava kohti työtä.

Palkka ei ole vain rahaa, jolla hoitaa kuluja ja hankkia itselleen asioita. Palkka on osa omanarvontuntoa, aikuisen ihmisen itsenäisyyttä. PAM lakon aikana haastateltujen kannoista tämä tuli hyvinkin selväksi. Palkansaajien ostovoimaa on parannettava kaikissa tuloluokissa. Tämä kuitenkin edellyttää toimia, jolla työllisyysastetta nostetaan ja julkisia menoja karsitaan. Karsimista voidaan tehdä muualtakin kuin vähätuloisten tai sairaiden selkänahasta. Työllisyysasteen nostaminenkaan ei tarvitse tarkoittaa työtätekevien tai hetkeksi työttömäksi jäävien kepittämisellä. Rahaa on, mutta ei kotimaahan, siltä se välillä tuntuu.