Hoivahovin päätäntä15.3 Kysa Ismo Tuomi väitti minun arvostelleen demarien toimintaa Pyhtään Hoivahovin myyntiasiassa. En arvostellut, vaan toivotin tervetulleeksi jo pienryhmien linjoille.
En ota kantaa siihen millä perusteella demarit asiaan kantansa määrittelivät. Kantaa otan siihen, että näin yritetään luoda mielikuvaa siitä, miten asiasta päätettiin. Ehkäpä mieli muuttui, kun suhdanteet muuttuivat? Oli miten oli, niin päätös oli hätäinen. Se ei selittämällä parane.
Pienryhmät tekivät esityksensä nimenomaan siksi, että vanhuksista ei haluttu tehdä pelinappuloita. Pyhtääläiseen tapaan pohjautuen päätös tehtiin harkitsematta asiaa kunnolla. Tuomi on oikeassa siinä, että rakentamispäätös oli tehtävä, sen sijaan mikään pakko ei ollut kiirehtiä ratkaisemaan myyntiä samassa kokouksessa, missä rakentamispäätös tehtiin. Käsittääkseni kaikki ryhmät olivat rakentamisen takana ja ovat sitä edelleen.
Pienryhmissä on vuodeosaston tilasta oltu huolissaan useasti. Tilanne ei ole tullut kenellekkään yllätyksenä. päätöksiä sen sijaan ei kyetty tekemään kuin lopulta pakolla. Päätös rakennuksen myymisestä ja palvelunkilpailuttamisesta tekee asian erittäin monimutkaiseksi, kuten Tuomi hyvin tietää. Siinä ruljanssissa on hyvät edellytykset tehdä päätöksiä, jotka kuittaavat pyhtääläiset veronmaksajat ja vanhukset nahoissaan. alunperinkin on ollut tiedossa, että tämäkään ratkaisu ei vuodepotilaita tule auttamaan.
Perussuomalaiset ovat useasti tuoneet esiin ajatuksen, että Hoivahovista tehdään yhtiö, jossa kunta on mukana. Tällöin säilytämme päätäntävaltaa, kevennämme rakentamisen aiheuttamaa velkalastia ja säilytämme jatkomahdollisuudet olla vaikka korkealuokkaisten maksullisten hoivapalvelujen tuottaja. Vaikka kunta hoitaa peruspalveluvelvoitteensa, se ei estä olemasta mukana hankkeissa, joista voisi kuntaan tulla tuloa.
Vs kunnanjohtaja on tuonut esiin myös ajatuksen rakennuksen myymisestä kuntarahoitukselle. Siellä se olisi likipitäen "turvassa". |