Energiaköyhyys uhkaa

Sähkö on perushyödyke, ilman ei voi olla. Energiatehokkuuden lisäys kasvattaa sähkönkulutusta. Sähkön hinta ei saa suistaa taloutta ahdinkoon. Kotimaisen tuotannon lisääminen oli monen mutkan takana. 2010 tehtiin periaatepäätös lisärakentamisesta. Greenpeace kipusi osoittamaan mieltä Valtioneuvoston katolle ja WWF Suomi moitti päätöstä lyhytnäköiseksi. Saksan päätös luopua ydinvoimasta kertoo karua kieltä millaisia virhepäätelmiä energiapäätöksissä on tehty ja melkein tehtiin meilläkin. Suomessa päätökset viivastyivät ja vaikeudet ovat tunnettuja.

Ydinvoimapäätös sössittiin jo 2002. Silloin sitä vastusti Vihreät ja Keskustan johtohahmot, Pekkarinen, Kiviniemi, Vanhanen, Lehtomäki, Vehviläinen ja Hyssälä. Pelkona oli tietysti energiapuun hintakehitys tai kysynnän väheneminen. Onneksi 2010 Keskusta oli nukkunut riitävästi yön yli, jotta Pekkarinen saattoi esitellä 6. Toukokuuta 2010 hallituksen periaatepäätöksen eduskunnalle lisäydinvoiman rakentamiseksi. Silloinkin Keskustan vastavalitut varapuheenjohtajat Kaunisto, Puumala ja Saarikko vastustivat Keskustan tavoiteohjelmaa ydinvoimaan liittyen. Menneisyydessä ei tapahdu mitään, mutta oppia kannattaa ottaa. Edistymisessä ei ole mieltä, jos matkalla kuolee.

Yksi oppi on, että ei pidä kuhnia. Jo kuukausia on puhuttu, että energiaköyhyys uhkaa. Sähkömarkkina ei toimi tilanteessa jossa nyt ollaan. Hätätoimet ovat myöhässä ja uhkaavat jäämään näpertelyksi. Joudutaan näköjään odottamaan suurempaa viisautta EUsta. Oma hallitus ei kykene toimintaan. Työtätekevät maksavat kaiken täysimääräisesti ja kustantaa tuet muille. Tarvitaan vahvaa sääntelyä, tukea kaikille ja kaasun irrottamista hinnanmuodostamisesta. Suomessa on edelleen lisättävä energiaomavaraisuutta, kehitettävä vedyn käyttöönottoa ja turvattava edullinen energia kaikille kuluttajille. Astetalkoot ovat näpertelyä. Jos tavallinen asuja kovalla työllä kuristaa kulutusta vaikkapa 20%, ei se auta yhtään, jos jäljelle jäävä osuus suistaa edelleen köyhyyteen. Jos kulutus on 5000 Kwh ja lasku on euroissa lähes sama voisi budjettiriihi anniskella annoksen realismia, tätä on arki ilman sähkölämmitystäkin. Jokainen sentti on pois kotimaisesta kulutuksesta, työllisyys ja elämänlaatumenetykset voivat olla rajuja. Siihen ei ole varaa.