Ruoka on palvelua

Hyvinvointialueilla ruokapalvelu uusiutuu, kuntien tekemät sopimukset eivät välttämättä jatku. Kunnilla on ollut toimivia paikallisia pieniä tuottajia tai kunta on tuottanut palvelun itse. Parhaimmillaan vanhus on saanut ruokaa lämpimänä 6-7 kertaa viikossa ihmiskontaktin kera. Tämä ei jatku Hyvinvointialueilla vaan Hankintalaki hankaloittaa. Uudistus laitostaa ruuan estäen lähiruuan käytön ja valmistuksen.

Ystävämme Hankintalaki nousee keskusteluun aina kun asiat menevät heikosti. On sitten kysymys lirusta ruuasta tai huonoista bussiyhteyksistä. On se vaan kummallinen laki, kun se sotkee selvät asiat, eikä sitä saada kuriin vaikka lakimuutoksella. Jos lakia ei osata tai haluta käyttää oikein kaikissa rajoissaan on lakia muutettava, osaaminen kun ei tunnu paranevan.

Laitosruuan puitteisiin sopivat valmistus, kuljetus ja lämmitysratkaisut itsessään heikentävät laatua. Ruoka ei ole enää ruokaa, vain kaloreita, jos hyvin käy. Puhutaan ”rakennemuokatusta” ruuasta, eli soseesta ja mössöstä, joka ei täytä mitään tavallisen ihmisen kriteeriä. Kun totuus laadusta paljastuu vedotaan virheeseen. Ei se mikään virhe ole, vaan tarkoituksellinen teko. Joku on sen sössön tehnyt, pakannut ja lähettänyt omin käsin, sekä päättänyt laadun oleman ok.

Vuosia on voitu tarjota lämmintä ruokaa, joka näyttää ruualta. Nyt kun homma ei pelaa niin menee selittelyksi ja piilotteluksi. Piiloudutaan Hankintalain ja Inhouse ratkaisujen taakse, jossa perustetaan yhteisiä yhtiöitä ruokapalveluille. Yhtiö, joka pilaa verorahaa, on keinotekoinen nimellisellä kunnan omistusosuudella, täysin kritiikin ja päättäjien ulottumattomissa oleva laitos tukehduttamassa asiakkaat ja yksityiset yritykset. Selkeä hyvinvointi ja yritysvaikutuksien heikennys. Alalla on 24 mrd euron markkinat, eikä niitä ole syytä sulkea verorahoin tuotettuihin laitoksiin ilman kilpailua ja paikallista tuotantoa.