Raul Lehto 43 v, aktiivinen kansalainen.

      Pyhtään kunnanvaltuutettu 2009 alkaen.

      Perheeseen kuuluu aviopuoliso, 3 lasta ja koira.

      Harrastan polkupyöräilyä, kuntosalia, metsästystä ja kalastusta.

Luonteeltani olen pitkäjänteinen, luotettava ja voimakastahtoinen. Keskustelen mielelläni ja opin asioita yhdessä tekemällä.

Minulle tärkeitä asioita ovat mm. lapsiperheet, lapset, koulutus, tasa-arvo, työ, verotus, energiapolitiikka ja syrjäytymiseen puuttuminen.

Olen koulutukseltani Metsätalousinsinööri ja työskentelen työnjohtotehtävissä. Olen työpaikkani PRO:laisten toimihenkilöiden luottamusmies, sekä TS valtuutettu.

Minulle Valtio, kunnat tai puolue ei saa olla ratas, joka murskaa ihmisiä koneistoonsa. Me olemme kansakuntana antaneet hallinnolle ylitsemme hallintovallan ja meillä on myös oikeus, peräti velvollisuus vaatia Valtiota suojaamaan kansalaisiaan. Poliitikoilla on velvollisuus tehdä työtä, jotta kansalaisillamme olisi uskoa huomiseen ja tarjota mahdollisuus turvalliseen elämään. Vauvasta-vaariin, jokaisessa tuloluokassa, jokaisessa yksilöllisessä elämässä.

En väheksy muitakaan politiikan aiheita, mutta yhteiskuntamme huolehtimis- ja suoriutumiskyky, perustuu täysin siihen, että maassamme on työtä. Työ ja kotimaisen kysynnän ylläpito mahdollistaa heikoimmista huolehtimisen, ei mikään muu. Verotuksessa on paljon tekijöitä, jotka heikentävät kotimaista kysyntää. Eikä pelkästään sitä, vaan vähentää kansalaisten valinnamahdollisuuksia ja mahdollisuutta elää mielekkäästi.

Palkalla on voitava elää, palkasta on jäätävä käteen jokaisessa tuloluokassa ja eläkkeellä on voitava elää muutenkin, kuin kestämällä nipinapi leivässä kiinni. Hyvinvointivaltiossa elämänlaatu ei pohjaudu minimiin, meidän on tavoiteltava parempaa. Kielto- ja sääntelyvaltiossa emme voi elää, sääntelyllä ja kieltämisellä emme ratkaise pahoinvointiin liittyviä ongelmia, vaan luomme lisää pahoinvointia. Verotuksemme ei voi perustua siihen, että kenelläkään ei saa olla mitään. Maamme pienillä pääomamarkkinoilla on tehtävä kaikki, jotta raha liikkuu ja luo hyvinvointia työn ja kulutuksen myötä. Kulutuksen on voitava ohjautua kestävän kehityksen ja kotimaisuuden huomioiviin vaihtoehtoihin, omilla valinnoillaan on voitava aidosti vaikuttaa omiin menoihinsa. Jos käteen ei jää mitään, ei näihin valintoihin ole varaa. Ne joilla on, unohtavat herkästi monen niukan arkitodellisuuden.

Työllisyyskysymyksissä korostetaan herkästi vain yksilön vastuuta. Kannustimiin ja tukiriippuvuuksiin keskittyvä keskustelu ei ota huomioon sitä että työttömyys tai sosiaalitukiriippuvuus ei ole elämäntyylivalinta, vaan seuraus työn puuttumisesta. Työttömyys ei ole yksilön epäonnistumista, vaan Valtion ja yhteiskunnan epäonnistumista. Jos tämä voitaisiin tunnustaa, voitaisiin paremmin ratkaista järjestelmään liittyviä ongelmia ja tarjota mahdollisuuksia tehdä työtä ja työllistää.

Maallamme on aina varaa muualle, ei koskaan oman maan kansalle. Tämä kahdenkukkaron politiikka on lopetettava, vaikka me venytettäisiin itsemme poikki, emme pysty korjaamaan maailman epätasa-arvoisuuksia. Mutta voimme yrittää auttaa paremmin, jos oman kansamme selkäranka kestää.

Maailma ei ole, eikä siitä tule täydellistä. Sorto, tappaminen, syrjiminen, kiduttaminen tai alistaminen ei lopu koskaan. Se ei lopu maailman väkeä siirtämällä, eikä elintasoshoppailulla. Jos tätä ei pysty ymmärtämään tai myöntämään, on osa ongelmaa, eikä osa ratkaisua. Vain tunnustamalla ikävätkin faktat voi ottaa askelia parempaan. Ns. suvakit ovat eläneet kuplassa, iso osa ei. Toisenpuolen mielipiteet kumotaan ja niitä väheksytään, seurauksena on ongelmia. Mielipiteitä ei saa kahlita, niiden kieltäminen luo väkivaltaa.

Maamme selkäranka on lapset ja lapsiperheet, en hyv

äksy tämän pioneerityön väheksymistä. Lapsien yhteiskunnallinen merkitys on unohtunut. Meillä on kuitenkin maailman mitassa turvallista elää, annetaan lapsille tilaisuus nauttia siitä. Jokainen sukupolvi on edeltäjäänsä kyvykkäämpi, tarvitsemme näitä kykyjä viemään Suomi tulevaisuuteen.