Köyhyys uhkaa yhteiskuntaamme

Periytyvä köyhyys ja köyhien määrän tuplaantuminen uhkaa jo koko suomalaista hyvinvointia ja kansamme tulevaisuutta. Suomessa on yhteensä n. 700 000 pienituloista , määrä on lähes kaksinkertaistunut 20 vuodessa. 1990 luvulla heitä oli 400 000, vauhdin kiihtyessä kaiken aikaa.  Näin vaalien alla köyhällä on monta ystävää, mutta on se kumma jos se kymmenys joka tämän rahan on kauhonut taskuihinsa ei ala kohta huolestua omasta turvallisuudestaan ja varallisuutensa aiheuttamasta yhteiskunnallisesta epätasapainosta. Kaikki eivät voi elää tasapainoiseksi miellettyä elämää.

Eihän se raha ole mihinkään kadonnut, vaan se on sijoitettuna hyväosaisten taskuihin, jotka ovat sen osinkoina, ökypalkkoina tai vaikkapa perintönä saaneet. Historian mukaan kasvava jakautuminen varallisuudessa johtaa väistämättä kansan kahtia jakoon ja levottomuuksiin. Sosiaaliturva on ollut ooppiumia kansalle, mutta kun sitäkin joudutaan heikentämään massiivisen velanoton vuoksi, on vaarana Egyptinkin kaltaiset levottomuudet ja rikollisuuden kasvu. Ja kaiken tämän sivutuotteena muiden "sivukulujen ja mielenterveysongelmien jatkuva kasvu.

On turhaa luulla, että ongelmat esiintyvät vain kaukana ja tämä lintukotomme säästyy kaikelta ikävältä. Samaa ajatusmallia ruokitaan uutisoinnissa ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista maassamme. Muita se kurittaa veden puutteena ja nälänhätänä auringon kuivatessa maan eroosion raiskattavaksi, meillä se sen sijaan antaa hyvät kasvuolosuhteet kun viljetävää aluetta saadaan pohjoisempaa!. Me luulemme olevamme Suomi nimisessä pelastusveneessä muiden hukkuessa ympäriltämme. Ei, näin ei ole, eikä mennyt aika palaa.

Perusturvan hälkeenjääminen lisää pienituloisten määrää, toimeentulotuki on 20 vuodessä jäänyt 42% palkkakehityksestä. Parasta tietysti olisi, jos työ olisi asian hoitanut, eikä jatkuvia varaninsiirtoja tarvittaisi. Mutta kun niitä tarvitaan, on niiden oltava kohtuullisella tasolla. Eivät ne ole mitään rahan hukkaa, raha tulee 100% kulutukseen suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Työ onkin selvitymisemme perusedellytys, vientiteollisuuden asemaa ei saa heikentää kansallisilla päätöksillä, eikä veronmaksajien rahaa saa kylvää pitkin maailman kriisipesäkkeitä joita raha ei auta.