Keskiryhmä kuollut ja kuopattu Pyhtäällä

Keskiryhmittymä perustettiin tuomaan uutta politiikkaa ja yhteistyötä Pyhtäälle. Tarkoituksena oli yhdistää Perussuomalaiset ja Vihreät voimat kuntalaisten parhaaksi. Ryhmän suurina vahvuuksina koettiin olevan laaja ikäjakauma sekä yhteinen poliittinen sijoiuttuminen keskikentälle. Perussuomalaiset uskoivat pohjan olevan hyvä ja vakaa itsenäiselle, avoimelle ja luottamukselliselle yhteistyölle ryhmän sisällä. Toisin kävi.

 

Yleensä ryhmän tavoitteet ovat tehtävät- ja tunnetavoitteita. Tehtävätavoitteita ovat päämäärien saavuttaminen, tehokkuus ja tuloksellisuus. Tunnetavoitteita ovat ryhmän jäsenten väliset suhteet, ryhmän kiinteys ja toiminnan kokeminen palkitsevaksi. Tavoitetyypit ovat tärkeitä ryhmän toiminnan tulosten kannalta. Tämän ymmärtämättä jättäminen sotki ryhmän toiminnan lehtivihreään.

 

Perussuomalaiset eivät ole tottuneet siihen, että jo sovittuja asioita revitään jatkuvasti auki tavoitteena rohmuta paikat  itselleen. Ryhmä kelpasi Vihreille silloin kun oli tavoitteena saada itselle jotain, ei silloin kun Perussuomalaiset olisivat halunneet keskustella, neuvotella ja siten saada jotakin myös itselleen. Meidän tavoitteenamme oli saada paikat jaettua vaalitulosta kuunnellen sekä myös siten, että olisimme toimielimissä voineet tukea toisiamme tuoden mukaan ajatuksia eri puolilta ryhmämme puoluekarttaa. Esimerkiksi olisimme halunneet Vihreän hallitukseen ja kolmannen varapuheenjohtajuuden Perussuomalaisille, silloin molemmat olisivat olleet läsnä hallituksen kokouksessa, sen sijaan Vihreille olisi kelvannut vain ratkaisu jossa heillä on hallitus- ja varapaikka sekä vielä varapuheenjohtajuus, eli kaikki tavoittelemisen arvoinen.

 

Olimme usean neuvottelun jälkeen sopineet lautakuntapaikkajaosta, tämä oli lukossa ja salkussa oli Vihreiden käsin kirjoittama paikkajako. Sovittu oli, että jos alkuperäisten jaossa olleiden paikkojen lisäksi tulee muita paikkoja, niin niistä sovitaan erikseen. Vihreät vaativat puheissaan vaalituloksen kunnioittamista, mutta omassa paikkajaossa äänikuningatar jätettiin sivuun, tasa-arvopykäläkin koskee heidän mielestään vain muita, ei heitä. Vihreiden neuvottelijoiden yhteistyökyvyttömyys ja agressiivisuus puolueiden yhteisissä neuvotteluissa sotkivat kuviot.

 

Koska neuvottelut uhkasivat ajautua umpikujaan, ottivat Perussuomalaiset esille kuntalain antaman mahdollisuuden saada aikaan kompromissi siten, että varapuheenjohtajuuksia lisätään, tämä olisi tuonut nimellisen huomioimisen ja uuden mahdollisuuden neuvotteluihin. Tämänkin ajatuksen Vihreät olisivat omineet itselleen, Perussuomalaiset katsovat tämän paikan olevan uusi, erikseen sovittava paikka, joka ei kuulunut alkuperäiseen pakettiin, pohjatyökin oli meidän tekemämme. Katsomme, että tehdyn työn jälkeen meillä olisi ollut täysi oikeus ainakin keskustella tästä paikasta. Tämä ei käynyt ja päälle uhkailtiin että jo sovitut paikat vedetään jälleen meiltä pois. Tähän sopiikin hyvin vanha loru: ”ottaja antaja kissan paskan kantaja!”.

 

Neuvottelujen alussa Perussuomalaiset olivat hyvässä keskusteluyhteydessä oikeistoon, tämä ovi suljettiin, koska Vihreät vaativat meiltä pikaista puolien valitsemista, koska luotimme jo sovittuun, päätimme lähteä mukaan muodostamaan keskiryhmää. Valitettavasti Vihreät eivät ole osoittaneet yhteistyökykyään meille, eikä myöskään muille puolueille. Tämän johdosta Perussuomalaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa työ alusta, itsenäisenä.”Hopeidenjako” tässä vaiheessa osoittaa meiltä poliittista selkärankaa siinä, ettemme vain olleet suostuvinamme vaatimuksiin ja seuraavassa kääntessä juosseet karkuun lautakuntapaikat mukanamme, poistuessamme ryhmästä jätämme jälkeemme myös useasti neuvotellut lautakuntapaikkamme.