Pyhtään päättäjät kantavat vastuuta
Me emme ole jääneet surkuttelemaan vaan tehneet työtä tulevaisuutemme hyväksi. Minu ei hirvitä se, mitä valtiohallinto tuumaa meidän ratkaisuistamme, tuumikoot siellä vain omia keitoksiaan. Meillä on oltava oma suunnitelma, muuten olemme osa jonkun muun suunnitelmia. Olemme muutamaan otteeseen käyneet Helsingissä kuuntelemassa Pääministeriä ja ao ministeriöiden ihmisiä. Kuntaliittoa unohtamatta, jokaisella kerralla on tullut selväksi, että on pakko tehdä itse, eväitä ei ainakaan hallituksen taholta ole kyetty antamaan.
Selvityksen eri vaiheissa olemme erityisesti kiinnittäneet huomiota henkilöstöön kohdistuviin muutoksiin, tämän viestiminen on jäänyt puutteelliseksi ja siitä olen pahoillani, mutta mitään ei ole menetetty. Viestintää voidaan korjata. Uutisointi asiassa on ollut pelkoja lietsovaa ja valitettavan negatiivista. Maassa on vastaavissa hankkeissa sekä menestytty, niin myös epäonnistuttu. Kyse ei silti ole palveluntarjoajien kategorinen epäluotettavuus, vaan taitamaton hankinta. Hankinnan lähtökohdat ja esiselvitykset nykytilanteen virheellisellä arvioinnilla ovat varmasti olleet osaltaan syynä. Ymmärrän täysin aiheeseen liittyvät pelot, mutta meille pahinta olisi olla tekemättä mitään, eteenpäin on puskettava. Uutisoinnin tuloksena on lietsottu pelkoja että kunta hylkää TK rakennuksen, näin ei ole. Olemme selvittäneet vain palvelujen hankkimista emme mahdollisten ongelmien ulkoistamista rakennuskannassa. Samoin on ollut huolta työsuhteen etujen säilymisestä, meillä on ollut alusta asti linjauksena se, että siirtyvän henkilöstön edut eivät muutu, vaan ne kompensoidaan. Sote - selvitysryhmä tuntee suurta vastuuta kuntalaisista ja sitä kautta asian ennenaikainen käsittely tuntuu tässä vaiheessa harmilliselta. Valtuutettuja, kuntalaisia ja henkilöstöämme kohtaan.
|