Yhteiskunnalliset ongelmat alkavat koulussa

Lukiolaisten opettajien mukaan Nuorten elämänhallinta-, motivaatio- ja opiskelutaidot ovat heikentyneet. Samaan aikaan samat taidot tai niiden alut katoavat perusasteella yhä nuoremmilta. Samassa kasassa on monta ongelmaa. Kyse ei ole vain oppilaista vaan alan työhyvinvoinnista. Jos ope ei jaksa, niin vaikeaa on tukea oppilasta. Jos ei lukiolainen jaksa, on turha luulla, että he ovat yhteiskunnan ainoa ryhmä, jolla on ongelmia. Tämä on yhteiskunnallinen ongelma. Eikä asiaa hallita kokonaisuuksina vaan erillisinä asioina. Puuhataan työelämäuudistuksia ja tehdään leikkauksia. Sen perään kehitetään taas työssäjaksamista ja hyvinvointia. Hyvinvointipalaverin jälkeen lähdetään tyrmäämään loma-anomuksia.

Oppilaiden ongelmat heijastuvat tietenkin oppilaan elämään pahimmillaan elämänmittaisesti. Osassa tapauksista ongelmat juontavat perheeseen. Perheistä puhuminen vanhempien vastuun osalta on toisaalta tapetilla, mutta samaan aikaan yhteiskunnallinen tabu. Kuin viinaongelmat työpaikoilla, ne ovat yksityiselämän suojassa. Sitten näitä harhateiden nuorten asioita puidaan jonkin virheenvuoksi oikeudessa. ”Kun ei me saada sitä ylös kun sitä nukuttaa ja aika menee pelatessa tai päihteiden parissa” tms. Olisikohan aika vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja puuttua ongelmiin, eikä olla lapasia? No, ei se tietysti kivalta kuulosta kun sen joku näin sanoo ja pahastuminen on helpompaa kuin tekeminen.

Harhautumisentie on pitkä, se alkaa koulussa. Peruskoulussa kaivattaisiin selkeämpää työjärjestystä ja työtapoja. Perusasioita ja kertaamista. Tarkistamista. Sen päälle kertaamista kerran vielä. Tätä on toivottu nuortenkin toimesta. Kun päivittely menestyksestä alkaa, aloitetaan selvitykset nollasta. Tietoa on. Sitä pitää käyttää. Opetussuunnitelmat ovat liian hienoja. Vaikka kaikki muuttuu, kehittyy ja maailma muuttuu tekniikan myötä. Ei perusasioiden tekemisestä ole mitään haittaa.