Kuntaliitokset

Seudullamme on taas viriämässä erilaisin perustein ja motiivein suurkunta ihannointi. Mieleen tuleekin lähinnä entisen Neuvostoliiton kolhoosi ajattelu. Näin Naapurissa-ohjelma tuntuukin soivan uudelleen maakunnallisin voimin. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on muistettava, ettei iso kuntakoko automaattisesti takaa hyviä peruspalveluita. On esimerkkejä siitäkin, kuinka pienessä kunnassa on kyetty peruspalvelut hoitamaan hyvin, esimerkiksi Ruotsissa on suurkuntia jo kaavailtu purettavaksikin. Ei ole tarkoituksenmukaista sanella yhtä oikeaa kuntamallia, varsinkaan jos pienet ja elinkelpoiset kunnat teurastetaan. Pienelläkin on oikeus olla olemassa.

Kuntakoon kasvattamista on perusteltu peruspalvelujen turvaamisella, tai demokratialla. Mainostetun tehostamisen seurauksena todelliset päätökset tehtäisiin kauempana pientä ihmistä.  Mutta asia ei ole näin yksiselitteinen. Kuntiin ja palveluihin liittyviä asioita pitää ajatella pitkällä aikavälillä eikä erilaiset valtapelit saa vaikuttaa päätöksiin: maaseutu on globalisoituvassa maailmassa arvokasta pääomaa, jota ei pidä tuhota lyhytnäköisillä päätöksillä. Alas ajettua maaseutu on kallis rakentaa uudestaan. Perussuomalaiset eivät hyväksy ylhäältä ohjattuja kuntaliitoksia, jotka nykyisten suurten puolueiden nöyristelevät kuntapoliitikot turhia kyselemättä toteuttavat.  Koskaan aiemmin ei ole näin laajasti arvosteltu kuntayhtymiä, jotka edustavat vapaaehtoista yhteistyötä, kuin nyt kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä.

Vapaaehtoisesta yhteistyöstä on tehty demokratian peikko. Demokratiaa on lähdetty etsimään isommasta kuntakoosta hiostamalla, pakottamalla ja ketunhäntäkainalossa. Takana on puhdas valtapolitiikka, luodaan päätös ja sitten etsitään sopivat perustelut, eri mieltä ei passaa olla, ettei saa nuhteita kabineteista. Valtiokaan ei ole maksanut rästiin jääneitä valtionosuuksia kunnille. Kuntia yritetään valtion taholta kuivattaaerilaisilla uusilla palveluvelvoitteilla ja palkankorotuksilla. Rahaa kyllä luvataan suoraan ja rivienvälistäkin, mutta teot korvautuvat vain kiemurtelulla.  Tämä palvelee vanhojenpuolueiden tavoitetta ajaa päätöksenteko isompiin, heille suotuisiin kabinetteihin. Samalla pääsee eroon ikävää huomiota aiheuttavasta kritiikistä.

Suurkunnissa olisi suhteessa nykyistä vähemmän päättäjiä edustamassa kuntalaisia kuntien eri alueilta. Reuna-alueilta olisi vaikeampi tulla valituksi luottamustoimeen, äänestäjäpohjan jäädessä suhteellisesti nykyistä pienemmäksi. Ei olisi ketään kertomassa, millaisia palveluja tarvitaan ja miten paljon. Vaatimuksia esittäessä, pitää varautua jo ennalta kyläpoliitikon ja änkyrän leimaan, vaikka vain yrittää katsoa annettujen lupausten perään.   Suurkunnissa mentäisiinkin tehokkuuden ja enemmistön ehdoilla, vähemmistöjen sekä inhimillisyyden jäädessä jalkoihin. Ihmettelen muutenkin isojen yksiköiden toiminta mahdollisuuksia, niiden toimiessa kaiken aikaa vajaalla henkilöstöllä. Tässä revitään tehoa myös työntekijöiden selkänahasta. Mielestäni silloin ei saa puhua enää tehokkuudesta.

Tehokkuutta on jos palvelu tuotetaan vähemmillä voimavaroilla. Jos palvelu siirtyy kauemmaksi tai muuttuu luonteeltaan, ei voi, eikä saa puhua entisenlaisesta palvelusta. Kyseessä ei ole tehokkuudenlisääntyminen, vaan palvelujen karsiminen, hyvinvoinnin laskeminen ja tietoinen eriarvoistaminen sekä pakottaminen tietynlaiseen asumiseen ja elämäntapaan.  Byrokratia ei vähene samassa suhteessa kuntaliitosten määrän kanssa. Päätöksenteko vain etääntyy tavallisesta kuntalaisesta nykyistäkin kauemmaksi. Ehkä se onkin tarkoituksenakin, ihmisten arki on helppo unohtaa, kun päätösten seuraukset saadaan tungettua tarpeeksi kauaksi.

Hallitus ja pääpuolueet ovat nyt kaatamassa epäonnistuneen politiikkansa tuloksen kuntapäättäjien niskaan. Kuntapäättäjät joutuvat puolipakolla toimimaan kunnallisten lähiperuspalveluiden saattohoitajina. Kun jokin uudistus saatetaan voimaan, peruuttaminen on sitten vaikeaa, ellei mahdotonta. Suomen EU-jäsenyydenkin kanssa on käynyt kansalaisten kannalta huonosti. Katsotaan nyt, ettei taas käy samoin. Silloinkin olivat vanhojen puolueiden luottomiehet ”yhteisellä asialla” hakemassa kuuluisia ”torjunta voittojaan”.