Ulkomaiset autoilijat KymessäKymessä ja Etelä-karjalassa ulkomaalaiset autoilijat antavat oman pikantin mausteensa tieliikenteeseen. Jokainen autoileva on saanut huomata, että varsinkin pitkissä kilvissä olevat autot saattavat tehdä yllättäviäkin liikkeitä. Keski-Eurooppalaiset taasen ajavat välillä hyvinkin varovaisesti. Maakuntamme autoilijat ovat oppineet vaihtelevalla menestyksellä ennakoimaan ja varomaan liikenteessä.E18 tie muistuttaa pahimmillaan lähinnä Le Mans ajoja. Isoilla autoilla ajetaan kuin panssarivaunuilla muista piittaamatta. Siihen on syynä liikennevalvonnan vähäisyys, sekä rangaistuksien mitättömyys. Tälläinen pysäytetty ulkomaalainen ei välitä pätkääkään mahdollisesta sakosta. Tietoja on mahdotonta pitävästi tarkistaa ja poliisin jatkaessa partiointiaan lentävät sakkolaput tienviereen, itärekkakuskien heittämien ”kakkapussien” sekaan kaunistamaan suomalaista maisemaa. Oikeuslaitos ja poliisi tekevät tässä turhaa työtä, jonka kustannukset maksaa veronmaksajat ensin rahallaan ja tiellä pahimmillaan omalla verellään. Poliisi ei edes viitsi puuttua kaikkiin ulkomaalaisten rikkomuksiin, koska tietävät, että heitä ei edesvastuuseen saada. Ikävää, mutta tälläisia havaintoja on liikenteestä tullut. Ratkaisujakin olisi, jos tahtoa ja varsinkin uskallusta riittää. Kun poliisi tälläisen pysäyttää ulkomaalisen, josta ei voida olla varmoja, että sakko saadaan perityksi niin laitetaan autoon tienpäällä heti rengaslukko, jonka saa pois kun maksaa sakot ja lukon asentamisesta, että poistamisesta aiheutuneet kulut. Jos rike on niin törkeä, että epäilty halutaan oikeuden eteen, niin auto takavarikoidaan istuntoon saakka poliisin hoteisiin. Jos syytetty ei saavu oikeuteen, niin auto takavarikoidaan valtiolle.
|