Ilmastonmuutos ei ole viihdettäNanni Kokko arvostelee kirjoitustani ja tuo esiin hyviä asioita ilmastonmuutos asian tiimoilta 10.7.2007. Hän mm. kritsoi ”fiktiivisiä” lukuja, joita esitin Live Earth-konsertin tiimoilta. Kirjoituksessani oli kyllä virheellisesti 500 neliön ok-talo kun kyse oli nimen omaan 500 kuution tilavuuksisesta talosta, tilavuus vaikuttaa energian kulutukseen suuremmin, kuin pelkät neliöt. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi konsertteja kritsoidaan laajemminkin.TKK:n , WWF Suomen:n ja Motiva:n palvelun avulla olen laskenut kirjoitukseni ok-talon lämmityspäästöt. Luku ei ole fiktiivinen. Konserttien päästö on järjestäjien itse ilmoittama, tuskin sitäkään on hatusta vedetty. Uusiutuvan energian käyttö ei tarkoita, että energiaa voisi käyttää mielinmäärin ja samalla kuvitella ekologisen jalanjäljen olevan pienempi. Olennaista ei ole pelkästään se, miten energia on tuotettu, vaan se, että energiaa tulisi säästää, huolimatta tuotantotavasta. ”Vihreänkin” energian tuottaminen vaatii tietyn infrastruktuurin, eikä sitä rakenneta ilman päästöjä. Hyväntekeväisyyskonsertit toimivat kyllä silloin, kun rahaa kerätään tiettyä asiaa varten, eivät silloin kun pyritään pysyvään muutokseen. Live Earth on saanut osakseen kritiikkiä myös muualta, mm U2, Bob Geldof, The Who, Artic Monkeys ovat syyttäneet Live Earthiä tekopyhyydestä. Yhden lavan valaistuksella oli IS lehtitiedon mukaan lämmittänyt 10 taloa Jos Kokon mainitsema hyvä tunnelma olisi herätellyt yhteishenkeä ja kannustanut yksilöitä ekotekoihin, olisi se myös herättänyt roskaamaan vähemmän.
|