Jätevesiasetus on jätettä!

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki torjui järkipuheet ja vaatimukset epäonnistuneen jätevesiasetuksen kehittämiseksi. Hänen mukaansa kysymys on paikallisesta vesistöjen suojelusta.

Lehtomäki syyttää lain vastustajia ympäristönsuojelun heikentämisestä, unohtaen todelliset kuormituksen lähteet, joille ei tässä yhteydessä tehdä mitään. Valumavedet eivät juurikaan huoleta, vaan ylimitoitetun kollektiivilain nojalla laitetaan kansa maksamaan, huolimatta todellisista vaikutuksista.

Jätevesiasetuksesta pidetään jääräpäisesti kiinni, vaikka asiantuntijat pitävät linjaa järjettömänä. Jätevesiremontti kokonaisuudessaan on järkyttävän kallis ja totaalista resurssien hukkakäyttöä.

Remontin hinnaksi on arvioitu 2,5 miljardia euroa, jos kiinteistökohtainen kustannus on keskimäärin 10 000 euroa. Laitteiden vuotuisiin huolto- ja käyttökuluihin hupenee helposti jopa tonni vuodessa. Kustannukset ovat kohtuuttomat saatuihin hyötyihin nähden.

Kiisteltyyn jätevesiasetukseen on silti kaavailtu lievennyksiä, kuten vapautus jätevesiremontista kiinteistöille, joiden haltijat ja vakinaiset asukkaat ovat täyttäneet 68 vuotta. Eikö siis ikäihmisten kakka ole yhtä ravinnepitoista kuin muiden?. Tämä sotii jopa perustuslakiamme vastaan, jonka mukaan jokainen on lain edessä yhdenvertainen.Eikö lievennysten pitäisi nimenomaan olla kiinteistökohtaisia, sopeutettuna nimenomaan ympäristöön? On aivan selvää, että vesistön läheisyydessä vaatimukset ovat aivan toiset, kuin kohteessa, josta voi olla kymmeniä kilometrejä vesiin. Eikä se pohjavesikään ole ihan ruohon juurien tasolla. Laki ei saa missään tapauksessa olla kollektiivinen, vaan sen on otettava huomioon asuinpaikka.

Alun koko farssi sai jo 2003, kun virkamiehet höynäyttivät silloista ympäristöministeriä Enestamia. Hän on julkisestikin sanonut tulleensa harhautetuksi, ja Lehtomäki jatkaa valitulla tiellä. Sehän on poliittisessa eliitissä mahdottomuus myöntää tehtyjä virheitä, joiden hinta halutaan maksattaa kansalla.

Perussuomalaiset eivät ole halunneet kaataa lakia, vaan saada siihen aikaan maalaisjärjelläkin ymmärrettäviä korjauksia. On selvää, että laissa on vesistöihin rajoittuvilla kiinteistöillä oltava nykyistä tiukemmat suojeluvelvoitteet, muualla saostuskaivojen tehokas käyttö riittää ja tarvittaessa niitä voidaan parantaa ilman tolkuttomia investointeja. Ratkaisujen tulee aina olla kiinteistökohtaisia ja siten oikeudenmukaisia ja kustannustehokkaita. Kiinteistönhaltijan etu voi todellakin olla yhteinen luonnon ja järjen kanssa.