Kauppa voisi hillitä palatsirakentamistaanSuomessa ruoan hinta aiheuttaa jatkuvaa keskustelua ja hämmennystä. Hinta koetaan korkeaksi ja hinnannousu rasittaa ostajien kukkaroa. Hintoja perustellaan kuljetuskustannuksilla, välimatkoilla ja korkealla ruuan alvilla.
Kauppojen omien sanojen mukaan menee jo niin kehnosti, että jopa maksamisesta kaavaillaan maksullista tapahtumaa. Se kun kuulemma on niin kallista yritykselle käsitellä pankkikorttimaksuja tahi käteistä rahaa. Samaan aikaan tuottajat tuskailevat keskusliikkeiden monopolin alla valittaen omien katteidensa hupenemista. Kuitenkin kauppojen omat katteet ja tulokset liikkuvat hyvällä kasvu-uralla.
Oman lisänsä soppaan tuo jatkuva aikomus saada 24/7 aukiolot, unohtaen kaupan henkilöstön jaksaminen ja uupuminen. Kaupan aukiolon täydellinen vapaus ei pelkästään kuormita työntekijöitä, vaan muuttaa yhteiskuntaamme peruuttamattomasti. Kiire on muotia, mutta tietynlainen pysähtyminen ei tee pahaa kenellekään. Yhteiskunnan on hyvä rauhoittua, jos ei muuten niin kauppojen sulkeutumisen myötä.
Kesko uutisoi Kotkan Jumalniemen laajennusta ja Kotkan Hakamäessä louhitaan uuden kauppapalatsin pohjia. Joten rahaa näemmä tuntuu olevan toinen toistaan suurempiin kauppapalatseihin. Kilpailua ketjujen välillä ei tunnu olevan muussa kuin palatsien koossa. Sama meno tuntuu jatkuvan koko maassa. Ei vain Kotkassa ja Kymessä.
Tuotteet toki ovat erittäin hyviä ja ovat kauppapaikkansa ansainneet, mutta voisihan niitä myydä hieman vaatimattomamminkin. Ja ehkä tinkiä katetta palatsien kustannuksella tuottajien ja kuluttajien hyväksi.
|