EU- Vaalien jälkeen

Vaalit on historiaa ja myrskyt vesilasissa laimenneet. Tuloksesta otetaan oppeja, virheistä syytetään muita ja uudet mepit pääsivät parlamentin kattilaan painimaan voimasuhteista. Monelle EU ja vaalit olivat yhdentekeviä ja etäisiä. Se on virhe, kannatti sitä tai ei. Helena Petäistö sanoi haastattelussaan heti vaalien jälkeen, että keskitymme liikaa sääntelyn moittimiseen ja kohkaamme vaikkapa pullonkorkeista. Korkit ei ole sairaus vaan oire, korkkikapina on vain yksi yksityiskohta. Korkkirumba ja moni muu sääntely on ajan ja rahan hukkaa. Jos haluaa heittää korkin pois, niin eikö sinne perään lennä pullokin?.  Suuntaa voi muuttaa vain äänestämällä ja laittamalla työhön meppejä, joilla olisi tähän halua kohdentaa sääntelyä ja lisätä rahankäytön avoimuutta. Tässä on mepeillä paikka ryhdistäytymiseen, eikä piilotella ryhmien päätöksien takana. Moni muuttuu liberaaliksi höpisijäksi ja piiloutuu tuottamaan turhaa löpinää. Esiin tullaan, kun halutaan osoittaa vaalikarjalle vielä elävänsä siellä jossakin kabinetin syövereissä.

Potilas EU on todellakin sairas. Sairautta peitellään vähentämällä julkisuutta. EU menettää kansalaisten keskuudessa uskottavuutensa elimenä, jonka kokoonpanosta kannattaisi kansallisesti todellakin äänestää. Monessa EU- projektissa rahat valuu harvinaisen ripeästi kohteisiin, jotka on valittu vain kansallisten suunnitelmien perusteella. Nämä taas voivat olla pelkkiä budjettien paikkauksia. Kuten kiistellyssä Elpymispaketissa.

 Paketin valvonnasta uhkaa tulla paketin kokoinen rahareikä. Tehokkuuden arviointi jää väljiksi lauseiksi ja valvonnan suorittaa media (jos nostaa), nostaen esiin naurettavuuksia. Ne ovat tehokkaita klikkiotsikoita. Kansallisten suunnitelmien ongelma tuppaa olemaan tarve käyttää raha nopeasti, silloin siihen löytyy myös reikä, nopeasti ja väljästi perusteltuna. Ei ehkä kuitenkaan kuten on ollut suunniteltua, eikä parhaimpiin kohteisiin. Italialaiset ikkunanpokat ei ole niitä parhaimpia ideoita EU alueen päästöjen hallinnassa.