Maassa on työvoimaaTasaisesti nousee keskusteluun työvoimapula. Tarvitaan sille ja tälle alalle tuonti voimaa kun omaa ei ole. Ja sekin, joka on, pitää olla työelämässä vähintään 70-vuotiaaksi. Kelan entinen johtaja kävi telkkarissa sanomassa, ”Totta kai pitää nostaa eläkeikää” . Itse tietysti eläkkeellä olevana. Työssä pitää vaan jaksaa vaikka samaan aikaan noin 30 vuotiailla on vaikeaa päästä uran alkuun. Yli kuusikymppinen pitää olla mukana, jotta kaksi kolmikymppistä voi maata kotona. Työttömäksi jäänyt työtä puskenut joutuu kohtuuttomien iskujen kohteeksi huomioiden sen tosiasian, että työtä on oikeasti hyvinkin vaikeaa saada. Huolimatta työkokemuksesta tai koulutuksesta. EK haluaa etenkin kausityöntekijöitä maahanmuuttajiksi. Veronmaksajat saakin sitten elättää ison osan kausien välissä. Palkat on usein silloinkin sitä luokkaa, että asumis- ja muut tuet juoksee työstä huolimatta. Maahanmuutolla halutaan paikata poliittiset vuosikymmeniä kestäneet virheet, jotka ovat laskeneet syntyvyyttä. Samaan aikaan maassa lasketaan olevan noin 100 000 pitkäaikaistyötöntä ja muuten vain kadonneita on yli 140 000 henkeä. Maassa olisi siis noin 240 000 henkilöä reservissä vaikka osan todellinen kunto saattaakin olla menetetty kuhniessa poissa työelämästä. Ja tämän joukon purkamisesta ei olla koskaan kiinnostuttu samalla innolla kuin huudetaan vaikka maahanmuuton tarvetta. Korkea koulutettujen kysyntään perustuva maahanmuutto tuskin syö verotuloja, mutta muun maahanmuuton on laskettu maksavan miljardeja. Olen aina ihmetellyt miksi tätä rahaa ei riitä Suomalaisten ihmisten saattamiseen takaisin yhteiskuntaan. Tätä välinpitämättömyyttä voi pitää jo ihmisoikeusrikkomuksena. Vai onko tämäkin uusi identiteetti. Haamu yhteiskunnassa. |